keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kasviksia, kasviksia

Viime viikot ovat kuluneet kamalan nopeaa vauhtia. Herkkulakkopäiviä on takana jo 49, mutta niihin sisältyy nyt jo ensimmäiset välipäivät. Kun tein herkkulakkolupauksen, kerroin etukäteen pitäväni välipäiviä muutaman tilaisuuden kohdalla. Nyt eteen tulleet välipäivät olivat omat synttärit ja työpaikan vuosijuhla. Yhteensä herkkupäiviä kertyi kuitenkin oikeastaan neljä, mutta en pidä sitä kuitenkaan pahana. Kerranhan sitä ihminen täyttää 40 vuotta ja herkuttelu rajoittui yhtenä päivänä jälkiruokaan, kahteen konvehtiin ja muutamaan lasiin viiniä, kolmena päivänä palaan kakkua ja marenkiin ja neljäntenä päivänä kahteen kahvihetkeen palalla kakkua ja ravintolassa syötyyn lounaaseen, joka sisälsi ranskiksia. Olenkin hyvin tyytyväinen, että sain pidettyä herkuttelun kurissa. Toden puhuakseni, ei olisi tehnyt edes mieli enempää makeaa.

Lounas reppuruokalassa: Pakastekasvispussi, jossa oli
porkkanaa, herneitä, maissia ja parsakaalta ja lisäksi kanafile
Päivälinen kotona: raastesalaatti: valkokaalta, porkkanaa, kurkkua,
kesäkurpitsaa, ananasta ja sääsalaattia,sekä lisäksi kanafile

Kolme näistä herkkupäivistä sijoittui viime viikonlopulle. En olisi uskonut kuinka tuollainen maltillinenkin herkuttelu vaikuttaa painoon. Perjantai ja maanantai aamujen ero oli +1kg. Mielestäni aika paljon! Turvotustahan se pääasiassa on ja sen saanee viikon aikana pois, mutta kuitenkin. Salaa nimittäin toivoin, että tällä viikolla olisin saavuttanut toisen välitavoitteeni, -10% lähtöpainosta ja sitä lähellä olevan 10kg painonpudotuksen. Tavoitteen saavuttaminen saattaa nyt kuitenkin siirtyä ensiviikkoon, mutta katsotaan punnituspäivänä mikä on tulos.

Lounas reppuruokalassa sisälsi: Viola kasvissosekeittoa 1/2prk, naudan vähärasvaista jauhelihaa,
 siemennäkkärin, omenan, vihreää teetä ja vettä.

Lounas työpaikkaruokalassa. Paaaljon erilaisia salaatteja, siemeniä,
lämpimiä kasviksia, kalamurekepihvejä ja hieman kastiketta.

Osittain hidastavana tekijänä voisi myös pitää antibiottikuuria, jonka söin korvatulehduksen takia. Olen meinannut olla pienessä flunssassa, joka nyt ilmeni sitten korvatulehduksen muodossa. Antibiottikuuri loppui, mutta korvat eivät tulleet kuntoon. Ikävää, eteenkin kun antibiotin haittavikutukset kyllä tuntuvat kehossa. Tänään kävinkin luontaisutotekaupassa hakemassa lisää maitohappobakteereita ja ostin myös homeopatialääkettä korvatulehduksen hoitoon. Katsotaan, joskos niistä olisi apua, mutta eivät ne ainakaan huonommaksi oloa voi tehdä.

Oltiinkokkikurssilla Hyvänolin painonhallintaa ryhmän kanssa. Kuvissa kaalipapukeitto,
porkkanasosekeitto ja marinoitua porkkanasalaattia kermaviili ja mangokastikkeilla

Lounas reppuruokalassa: pakastekasvispussi, jossa lantua, porkkanaa ja parsakaalta, sekä kanafile.

Olen koko alkuvuoden koittanut opetella oikein tehokkaasti syömään enemmän kasviksia ja aika hyvin olen onnistunutkin. Postauksen kuvat ovat syömiäni ruokia alkuvuoden ajalta. Älkää välittäkö kuvien laadusta, ne on otettu kännykkäkameralla ja usein hieman hätäisesti, mutta eiköhän niistä pääasia tule selville... eli paljon kasviksia ja kanaa, kalaa, marjoja ja smoothieita, pähkinöitä, kananmunia ja lihaa.

Jokaiseen työpäivään kuuluu 0,5l vettä, johon on sekoitettu 1rkl MSM jauhetta.

Ruokailujen lisäksi olen kiinnittänyt huomiota myös muuhun suuhun pantavaan, eli lisäravinteisiin. Olen sekoittanut joka päivä MM- jauhetta veteen 1rkl ja syönyt kurkuma kapseleita. Molempien pitäisi auttaa nivelten kuntoon ja kiputiloihin. Tiedä sitten onko näistä vai mistä ollut apua, mutta olo on siltäkin osin ollut parempi. Lisäksi olen syönyt kalaöljyä ja monivitamiiniä. Lääkkeitä ei ole tarvinut sitä antibiottia lukuunottamatta käyttää ja niiden takia olen syönyt maitohappobakteereita ja allergian takia antihistamiinia, mutta kikenkaikkiaan tilanne on ollut varsin hyvä.

Iltapalaksi Alpro kookosjugurttia, mustikoita ja pekaanipähkinöitä.

Iltapalaksi marjasmoothie ja pähkinöitä.
Mansikoita, avokadoa, banaania, proteiinijauhetta ja vettä.

Iltapala smoothie, tuli tosi makeaa...
 Avokadoa, pinaattia, lehtikaalta, viherjauhetta, kookosmaitoa, proteiinijauhetta ja omenaa.

Kaiken keskellä on kuitenkin välillä hyvä muistaa nauttia elämästä. Täytin tosiaan 40, mikä on minulle jotensakkin kova paikka. Vaikken pitänyt mitään isoja bileitä, niin pitäähän sitä perhe kuitenkin kutsua paikalle. Yleensä leivon aina itse, mutta nyt meillä oli perjantaina ne firman juhlat ja lauantaille olin pyytänyt perheen kylään, niin kerrankin tilasin kakun ja voi mikä kakku sieltä tulikaan! Kauniimpaa kakkua en olisi voinut toivoa. Koristelun tilasin kuvassa näkyvään liinaan sopivaksi ja siihen se tosiaankin sopi. Kakku on gluteiiniton ja vähälaktoosinen, joten aivan en uutta euokavaliota hylännyt, vaikka herkuttelinkin hieman.

PullAnnuppu teki minulle näin ihanan 40v kakun

Epäonnen kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat jättää käyttämättä.
Tommy Taberman 
Juhlalook kännykällä ikuisteeuna firman vuosijuhlista
Vuosijuhlaillallisen jälkiruokabuffetin anti. Hyää oli, mutta yhtään enempää ei olisi jaksanut.
Tässä on muuten ainut tietoisesti syöty gluteiini ja maito alkuvuoden aikana.